Skip to main content

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta itsemyötätunto? Useimmiten itsemyötätuntoa kuvaillaan armollisuudeksi, lempeydeksi ja ystävällisyydeksi itseä kohtaan. Sanalla on hempeä ja lempeä kaiku, mutta itsemyötätunto on paljon muutakin. Myötätunto itseä kohtaan ei rakennu ainoastaan lempeydestä, vaan myös rajoista ja toiminnasta. Sen määrittämisestä, mikä on itselle oikein ja mikä ei.

Juuri kun olin oppinut olemaan itselleni tiukoissa tilanteissa lempeä, törmäsin itsemyötätuntotutkijan Kristin Neffin artikkeliin. Artikkelissa hän kertoi, että lempeys (’tender’) on vain itsemyötätunnon toinen puoli ja toinen niistä on lujuus (’fierce’). Tämä ajatus pysäytti minut. Samanlaisen oivalluksen olin kokenut aiemminkin tutustuessani itsemyötätunnon käsitteeseen ensimmäistä kertaa. Silloin ymmärsin, että kriittinen suhtautuminen itseeni johtaa ainoastaan loppuun palamiseen.

Nyt kun uusi, päivitetty tieto itsemyötätunnosta on asettunut minuun, en voi kuin ihmetellä, miksi itsemyötätunnon lujemmasta puolesta ei puhuta enempää. On itsestään selvää, että myötätuntoon kuuluu myös toiminta. Jos joku kiusaa poikaani, en jää lempeästi seurailemaan tilannetta sivusta vaan ryhdyn välittömästi toimimaan. Minun tulee pitää itsestäni samanlaista huolta kuin lapsestanikin, eli asettua itseni puolelle. Toisinaan se tarkoittaa lempeyttä, toisinaan taas lujuutta.

Itsemyötätunnon ytimessä on kysymys: Mitä tarvitsen juuri nyt?

Tilanteesta riippuen tarvitsemme eri asioita. Jos olemme tyytymättömiä itseemme ja omaan suoritukseemme, tarvitsemme useimmiten lempeyttä ja armollisuutta päästäksemme eteenpäin. Kriittinen suhtautuminen itseemme lamauttaa ja jumiuttaa meidät, emmekä silloin pysty näkemään itseämme ja omia virheitämme objektiivisesti. Aina itsemyötätunnossa ei kuitenkaan ole kyse itsensä hyväksymisestä. Usein tarvitaan toimintaa ja omien rajojen asettamista.

Itsemyötätuntoista toimintaa on monenlaista. Jos töitä on liikaa ja ne vaativat päivittäistä sinnittelyä oman hyvinvoinnin kustannuksella, on itsemyötätuntoinen teko ottaa asia puheeksi oman esihenkilön kanssa. Itsemyötätuntoista toimintaa on myös se, ettei yritä ymmärtää epäasiallista käytöstä, vaan ilmaisee tiukasti mutta ystävällisesti, että tämä ei käy. Black Lives Matter on oiva esimerkki itsemyötätuntoisesta toiminnasta, samoin Me Too -kampanja. Emme voi ymmärtää ja joustaa loputtomiin, vaan meidän on asetettava rajat – tehtävä näkyväksi, mikä on oikein ja mikä ei.

Itsemyötätunto on sekä lempeyttä että lujuutta. Jos haluamme voida hyvin ja nauttia kukoistavista ihmissuhteista, tarvitsemme molempia.

”Omat rajat & kukoistavat ihmissuhteet” -workshop lauantaina 6.11. kello 10.00-12.00.

Workshopissa paneudumme itsemyötätunnon toiminnalliseen puoleen, omien rajojen asettamiseen. Valmentajana toimii ihmissuhteisiin ja tunnetahtoihin erikoistunut psykologi Iida Mäkikallio.

Kirjoittaja: Rosa Nenonen