Skip to main content

Olisinpa uskaltanut hypätä yrittäjäksi aiemmin. Se oli yksi ensimmäisiä ajatuksia, kun pari vuotta sitten hoitovapaalla päätin tehdä sivubisneksestä pääbisneksen. Olin lapsesta asti nauttinut kirjoittamisesta ja haaveillut kirjailijan ammatista. Nuorena kirjoittelu unohtui (muut asiat kiinnostivat enemmän) ja viimeistään aikuisena elämän realiteetit tulivat vastaan – eihän Suomessa elänyt satuja kertomalla.

En osannut ajatella kirjoittamista laajemmin, toimittajan ammattikin näin turhan kapeakatseisesti. Kun aloin kirjoittaa ensin matkajuttuja ja sitten lähes aiheesta kuin aiheesta – mutta sellaisista, jotka kiinnostivat itseäni – tunsin maailman avautuvan. Tätäkö kirjoittaminen voi olla ja tälläkö voin vieläpä elää? Hurahdin henkilöjuttuihin (jostain syystä ajaudun kerta toisensa jälkeen kirjoittamaan naisista, usein yrittäjistä) ja lopulta päädyin kirjoittamaan kokonaisen kirjan, naisista. Vaurastu kuin nainen –kirja ei kerro pelkästään siitä, miten rikastua, vaan myös siitä, miten elää omannäköistä elämää. Monet kirjan naisista ovat yrittäjiä.

Naisia haastatellessani ja kirjaa kirjoittaessani sain uusia oivalluksia yrittäjyyteen ja ylipäätään elämään liittyen. Tässä jaan kirjan naisten vinkit ja oivallukset, joita olen myös itse soveltanut omaan yrittäjäelämääni.

1. Aloita heti

Tämä on tuttu mantra mitä sijoittamiseen tulee. Usein sen merkitys konkretisoituu vasta, kun on aloittanut. Olisi pitänyt aloittaa jo paljon aiemmin.

Sama pätee yrittämiseen. Itse harmittelin, kun en ollut uskaltanut hypätä yrittäjäksi aikaisemmin. Samaa olin harmitellut, kun rupesin sijoittamaan. Sekä sijoittamiseen että yrittämiseen liittyy riski, ja sen vuoksi moni arkailee aloittamista ja hyppäämistä.

Asuntosijoittajayrittäjä Maria Friström antaa neuvon: Aloita ennen kuin olet valmis. Tekemällä oppii. Aloita pienesti, mutta ajattele isosti.

Epäonnistumista tai riskiä ei myöskään tulisi pelätä liikaa, sillä aina voi aloittaa alusta. Tästä Jutta Larm on oiva esimerkki. Epäonnistuneen ternimaitobisneksen jälkeen hän kokeili monenlaista bisnestä, joista mikään ei lähtenyt lentoon.

”Aina kun olen aloittanut uutta, olen lähtenyt siihen hirveällä innolla ja uskolla siihen, että tästä tulee jotakin. Mutta olen myös osannut luovuttaa tarpeeksi ajoissa. Jos olen pari kolme vuotta rämpinyt eikä bisnes kulje, olen ymmärtänyt lopettaa sen.”

Ja aloittaa alusta. Jutta neuvookin: Älä lakkaa yrittämästä, mutta ymmärrä luovuttaa ajoissa. Aloita alusta niin monta kertaa kun se vaatii.

2. Tee rakkaudesta

Monen kirjan yrittäjänaisen puheessa korostuu rakkaus ja intohimo tekemiseen. He myös uskovat, että kun tekee bisnestä rakkaudesta, raha seuraa perässä. Kun Minna Parikka kuuli, että kenkien miettiminen kaiket päivät voi olla ammatti, hän päätti, että hänestä tulee kenkäsuunnittelija.

Minnan neuvo onkin: Seuraa unelmaasi: mieti minkä asian parissa haluaisit tehdä kaiket päivät töitä.

Myös Jutta Larm on matkan varrella oivaltanut saman. Lähtökohta on, että uskoo tuotteeseen mitä myy.

”Minulla on aina ollut liikeideoita, joista suurin osa on ollut paskoja. Olen myös kokeillut bisneksiä, joissa raha on ollut tärkein motiivi, eikä niistä ole tullut mitään. Ehkä suurin oppi onkin se, että tekee työtä semmoisen asian kanssa, jota rakastaa.”

Jutan neuvo: Rakenna bisnes intohimosta. Silloin on paremmat mahdollisuudet menestyä.

3. Löydä oma niche

Minna Parikan tavoitteena oli alusta alkaen luoda maailman makein niche-brändi. Tarkoitus ei koskaan ollut juosta trendien perässä tai tehdä tuotteita isoille massoille, vaan tehdä yritystoiminnasta ja kenkämalleista omannäköisiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö maailmaa voisi valloittaa. Minnalla oli suuret unelmat saada julkkikset käyttämään kenkiään ja maailman parhaat luksustason jälleenmyyjät – ja kummatkin toiveet toteutuivat.

Minnan neuvo: Kehitä brändillesi niche eli juttu, jolla erottaudut. Toteuta rohkeasti omannäköistä brändiä ja bisnestä äläkä välitä muiden mielipiteistä.

Myös Maria Friström kehottaa tekemään eri tavalla kuin muut. Ensimmäisen sijoitusasuntonsa kohdalla Maria ei vielä uskaltanut revitellä, vaan käytti harmaata ja valkoista. Sittemmin hän on tullut tunnetuksi rohkeista ja värikkäistä kodeistaan.

”Löysin oman nichen, eli markkinaraon, vasta myöhemmin. Helpompaa olisi tehdä samalla tavalla kuin kaikki muut, laittaa valkoista ja laminaattia, mutta sitten olisin yksi muiden joukossa enkä voisi kilpailla isojen firmojen kanssa. Erilaisuudellani taas pystyn.”

Erilaisuus voi myös olla tapa päästä alkuun. Jos kaikki asuntosijoittajat etsivät pommikuntoisia asuntoja, mitä jos etsisitkin jotakin muuta? Tämä Marian kysymys kolahti omalla kohdallani. Olin nimittäin haaveillut sijoitusasunnosta, ja etsinyt juurikin niitä pommikuntoisia yksiöitä. Kunnes sitten päädyinkin ostamaan uudiskohteen ja pyörittämään siinä Airbnb:tä. Ja se osoittautuikin itselleni juuri oikeaksi ratkaisuksi. Se oli myös tapa päästä alkuun, sillä en saanut pankkilanaa, mutta uudiskohteen myyntihinnan pystyin rahoittamaan ilman pankkia.

Marian neuvo: Oman nichen löytyminen voi auttaa pääsemään alkuun, mutta se voi löytyä myös vasta matkan varrella.

4. Sijoita

Kirjan yrittäjänaisilla on yksi yhteinen tekijä: he kaikki sijoittavat. Ja kehottavat myös kaikkia – varsinkin yrittäjiä – tekemään niin.

Vappu Pimiä kokee sijoittamisen tärkeäksi etenkin yrittäjille, koska yrittäjän tulot ovat aina epävarmoja. Epävarmuus on opettanut hänet ajattelemaan, että itselleen pitää luoda backuppia ja taloudellista turvaa. Siksi hän sijoittaa.

Myös Minna kehottaa rakentamaan ja turvaamaan varallisuutta yritystoiminnan lisäksi muillakin keinoilla, kuten sijoittamalla asuntoihin. Natalia Salmela taas on bloggaamisen ja muun yritystoiminnan ohella luonut asuntosijoittamisen avulla miljoonaomaisuuden, päälle kolmekymppisenä! Ja mainittakoon, että hän lähti liikkeelle nollasta ja teki sen kaiken itse.

Ja niin tylsältä kuin se kuulostaa, eläkepäiviä olisi hyvä miettiä jo nuorena.

Nata neuvookin: Ajattele eläkepäiviäsi jo nuorena, etenkin jos olet yrittäjä, ja ala varautua niihin säästämällä ja sijoittamalla.

Ja koska yrittäjyydessä mielestäni parasta on vapaus, myös sijoittaminen on yksi keino ostaa itselleen enemmän vapautta, mahdollsesti jo ennen eläkeikää.

5. Älä jämähdä

Ivana Helsingin perustanut Paola Suhonen tunnetaan erityisesti menestyneenä vaatesuunnittelijana, mutta hän on paljon muutakin: elokuvaohjaaja, taiteilija ja kova bisnesnainen. Kun vuonna 2007 Pariisin muotiviikkojen jälkeen Paolan valtasi tyhjyyden tunne, hän lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan elokuva-alaa. Hän on myös perustanut bändin ja levyttänyt kaksi levyä Nashvillessä.

Paolan vinkki: Ole luova. Älä jumiudu yhteen rooliin.

Yrittäjyys voi muuttua matkan varrella. Itse en olisi voinut vielä vuosi sitten kuvitella, että siivoamisesta tulee osa työtäni. Nyt kuitenkin luuttuan onnellisena sijoitusasuntoani seuraavia vieraita varten. Se on itse asiassa mukavaa vastapainoa kirjoitustyölle. Samalla olen oivaltanut, ettei minun tarvitse yrittää mahduttaa itseäni yhteen roolin vaan yrittäjyys voi koostua monenlaisista palasista.

Yrittäjän on myös hyvä välillä tarkistaa tavoitteet. Maria Friström hyppäsi asuntosijoittajayrittäjäksi vapaamman elämän toivossa. Jossain vaiheessa hän kuitenkin huomasi rakentaneensa itselleen toisen oravanpyörän ja teki asuntosijoittamista burnoutin partaalla. Silti hän edelleen rakasti sitä, mitä teki. Ongelma ei ollut se, mitä hän teki, vaan se, että hän yritti tehdä kaiken itse.

”Ennen keskityin bisneksen kasvattamiseen asuntojen määrässä ja euroissa, mutta nyt fokus on vapaudessa, siinä ettei minun tarvitsisi olla bisneksen pyörityksessä sataprosenttisesti mukana.”

Marian neuvo: Pysähdy matkan varrella arvioimaan tavoitteesi, sillä tilanteet ja arvot muuttuvat jatkuvasti.

Joskus voi olla myös aika pistää pillit pussiin. Näin teki kaikkien yllätykseksi Minna Parikka, kun yritys teki parasta tulosta ikinä.

”Olin tehnyt brändini saralla niin paljon, että minulla alkoi mennä into tekemiseen. Ja kun into menee täysin, se alkaa jossain vaiheessa näkyä tuotteessa. Se taas välittyy asiakkaalle, jolloin brändi alkaa hiipua, ja sitä en missään nimessä halunnut.”

Minnan neuvo onkin: Kun homma alkaa tökkiä, uskalla irtautua oikeaan aikaan. Yrityskaupat eivät välttämättä ole ainoa tapa lopettaa yritys menestyksekkäästi.

Kirjoittaja: Moona Laakso

Moona on kirjoittanut kirjan Vaurastu kuin nainen (2021)