Skip to main content

Pilots People -sarjassa nostamme esiin meitä innoittavia persoonia, jotka elävät rohkeasti ja autenttisesti itsensä näköistä elämää. Tapaa Kia Arpia.

Kia tekee sitä, mitä rakastaa: hän puhuu ja kirjoittaa ruuasta. Uuden suunnan määrityksen jälkeen Kia perusti Bella Table -ruokayhteisön ja -podcastin. Hän on myös Brinnan, ruokaan keskittyvän viestintätoimiston perustaja.

Mikä saa sinut uskaltamaan, kun pelottaa?

Joskus on pelottavampaa olla uskaltamatta. Olen viime vuosina todella tutustunut sisäiseen minuun, siihen pieneen tyttöön ja siitä kasvaneeseen aikuiseen naiseen. Kun vastaan tulee uusi, pelottavalta tuntuva asia koitan miettiä, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua ja usein totean, ettei se ole niin paha, ettei kannattaisi uskaltaa. Kun päättää luottaa intuitioon, on helppo siihen nojaten uskaltaa ja ystävääni lainaten ”laittaa hyppykengät jalkaan”.

Minkälaisessa hetkessä olet ylittänyt itsesi ja ollut ylpeä itsestäsi?

Järjestin itselleni sairasloman vuosi sitten. Minulla oli kaksi hoitamatonta uupumusta takana ja pysähtyminen pelotti ja tuntui niin lopulliselta. Onneksi minulla oli ihana terapeutti joka oli koko ajan tukena. Yrittäjänä tämä on varmasti yksi hulluimmista asioista joita voi tehdä, lopettaa kaikki asiakkuudet ja projektit ja jäädä tyhjän päälle. Pelottavaa ja samaan aikaan huojentavaa oli huomata, ettei maailma kaatunutkaan vaikka jäin pois. En palannut enää samaan takaisin vaan sairasloma vaihtui lennosta pitkäksi kesälomaksi jonka aikana valoin perustan uudelle unelmieni projektille, jota tällä hetkellä saan tehdä täysipäiväisesti.

Mitä sinulle tarkoittaa ”hyvä elämä”?

Se, että minulla on tunne että ohjaan itse elämääni. Hyvä elämä on sellainen jossa on sisäisesti hyvä olla. Silloin uskaltaa tehdä hullujakin asioita, kun luottaa siihen, että elämä kannattelee. En elä enää viikonloppuja varten vaan koitan ripotella myös arkeen kivoja asioita, pitkiä rauhallisia aamiaisia ja illallisia ystävien kanssa. Luonto on minulle myös valtavan tärkeä ja sinne lähden aina kun mahdollista. Haaveilen salaa maalle muuttamisesta, joka hirvittää maalla asunutta sisäistä lastani. 🙂

Minkälaisessa hetkessä olet omimmillasi?

Kun olen yksin keittiössäni ja vaivaan käsin pastataikinaa. Kun ruokapöydän ympärillä on rakkaita ja nostan kauhallisia itsetehtyä pastaa lautasille, on naurua ja lämpöä ja täydet viinilasit. Tai kesällä, kun koen landella pitkäsiimaa ja meri liplattelee veneen reunoja vasten. Tai kun syksyllä juoksen metsässä valtava tattisaalis käsivarrella keikkuvassa korissa. Näitä hetkiä yhdistää tunne, että olen yhteydessä sisimpääni ja se pieni tyttö sisälläni puhkuu iloa ja intoa. Yritän herkistää itseni havaitsemaan sen tunteen yhä useammin.