Tarinoita rohkeudesta: Karoliina Hellberg

“TEKSTI: ANTONIA HAMBERG

KUVAT: ANNA AUTIO”

Pilotsin haastattelusarja Tarinoita rohkeudesta keskittyy voimaannuttaviin keskusteluihin henkilöiden kanssa, jotka ovat tehneet rohkeita ja yksilöllisiä valintoja elämässään. Näitä ihmisiä yhdistää usko omaan visioon ja rohkeus mennä eteenpäin epävarmuuksista huolimatta. Keskusteluissa perehdytään siihen, millä tavoin haastateltavat ovat löytäneeet ne ulottuvuudet, jotka ovat rohkaisseet heitä omannäköiseen elämään.

30-vuotias kuvataiteilija Karoliina Hellberg on nuoresta iästään huolimatta luonut paljon erilaisia värikkäitä ja mystisiä maailmoja ympärilleen. Hän on yhtä antelias ja utelias ilmaisussaan kuin ihmisenä: keskustelulle ja naurulle löytyy aina hetki, vaikka hänellä olisikin – ja yleensä on – monta erilaista projektia meneillään. Kruunuhaassa asuva ja Vallilassa työskentelevä monitaitaja on valmistunut keväällä 2015 Kuvataideakatemian maalauksen osastolta. Piirtämisen ja maalauksen lisäksi Karoliina tekee yhteistyötä ennakkoluulottomasti ja omaa intuitiota kuunnellen myös muodin ja muotoilun tekijöiden kanssa. Hän haastaa itseään ja tekemistään valtavasti samalla kun on äärimmäisen ammattimainen. Mikä on tämän rohkean naisen tapa luoda oman näköistä uraa?

Minkälaista työsi on, ja mistä pidät? 

Työni tapahtuu sykleissä: joskus painotus on työskentelyssä työhuoneella, joskus kirjoittamisessa tai esimerkiksi apurahojen hakemisessa. Välillä esimerkiksi näyttelyn lähestyminen muuttaa työtapaa ja rytmiä ja tuo erilaisia asioita, joita pitää huomioida tai ottaa haltuun. On hauska ja kiinnostava kysymys, mistä pidän. Mietin, mitkä olisivat sellaisia asioita, jotka olisivat säilyneet lähes “muuttumattomina” ja joihin aina palaan. Mieleen nousee: Uiminen ja vedessä oleminen, elävän mallin piirtäminen ja piirtäminen ylipäänsä, laulaminen ja soittaminen, lasi calvadosta ystävän kanssa.

Mikä innostaa ammatissasi? 

Varsinkin maalatessa huomaan usein löytäväni innostuksen itse tekemisen kautta. Minun on vaikea etukäteen suunnitella tai nähdä teosta. Joskus tuntuu siltä, että mitä enemmän teosta ajattelee ennen tekoprosessin alkamista,  sitä kauemmaksi se saattaa kadota. Siksi teokseni alkavat usein hyvinkin intuitiivisesta ideasta tai olosta. Saatan tietää vain, että teen tilan, jossa ovi on auki ja ulkona näkyy yöllinen uima-allas, mutta en mitään muuta. Tärkeitä ovat vain halu maalata tai piirtää jokin asia ja merkityksellisyyden tunne, joka syntyy jostain impulssista. Tehdessä ajatus saattaa sanallistua selkeämmäksi ja tarkentua, tai sitten ei. Jokainen teos toimii omilla ehdoillaan. Joskus tuntuu, että maalatessa ikään kuin ratkoo eteen tulevia pulmia. Tavallaan kyse on ongelmanratkaisusta: siitä, miten saa kuvan toimimaan itselleen ja tehtyä parhaimman version jostain ajatuksesta tai impulssista. Kun saa prosessista kiinni ja uskaltaa olla rehellinen ja välitön niinkin kummallisessa ja vaikeassa tilanteessa kuin maalausprosessissa, siitä saa todella paljon energiaa ja innostumisen tunnetta. Tekemisessä tuntuu olevan silloin järkeä. Vaikeaa on, kun tuo tunne katoaa, siitä ei saa kiinni tai oma ajattelu on sumentunut syystä tai toisesta.

Minkä koet haastavaksi työssäsi? 

Taidetta ei pysty eikä saa tehdä tuottamalla tai vääränlaisella kiireellä tai miellyttämisen halulla. Tilan luominen ja tämän tyyppisen tekemisen mahdollistaminen tekevät tästä ammatista haastavaa käytännön tasolla ja henkisesti. On jollain tapaa kestettävä ne hetket, kun työn luonne tuntuu epämiellyttävän abstraktilta ja leijuvalta ja epäilen, pystynkö ja osaanko, tai mietin, mitä oikein tapahtuu.

On hieman vaikea selittää, mitä rehellisyys maalatessa tarkoittaa. Omalla kohdallani se ei ole esimerkiksi jonkun jo tapahtuneen hetken kuvaamista kuvallisen uskollisesti tai tarkasti. Niin ympäripyöreältä kuin se saattaa kuulostaakin, kyse on ennemminkin tavasta maalata, asenteesta sekä motiiveista. Sen tuntee, jos lähtee “väärään” suuntaan, samalla tavalla kuin tuntee, jos tekee jotain oikein ja rehellisesti suhteessa itseensä ja teokseen.

Mitkä luonteenpiirteet itsessäsi olet kokenut hyödyllisiksi työssäsi? 

Koen usein, että ihmisten vahvuudet voivat kääntyä epäsuorasti heikkouksiksi tai toisinpäin. Olen hyvin kriittinen tekemistäni kohtaan, minkä koen vahvuutena, kunhan se ei rupea rajoittamaan tai rakentamaan haitallisia jännitteitä. Kun teen teosta, keskitän kaiken energiani sen hyväksi, vaikka se olisikin hankalaa. Tästä en tingi ja uskon sen vievän työskentelyäni koko ajan eteenpäin. Kun olen voimakas omassa olemisessani, se näkyy luonnollisesti suoraan myös työssäni. Silloin koen, että pystyn tekemään nopeita ja kirkkaita päätöksiä – olemaan rohkea. Minulle maalaaminen, piirtäminen ja yleensä kuvan ja visuaalisuuden kanssa työskenteleminen ovat aina olleet tilanteita, joissa vastuun ottaminen ja kantaminen tuntuu luonnolliselta. Olen utelias ihminen, ja se on varmasti hyödyllistä taiteilijan ammatissa.

Voitko kertoa joistain kokemuksista tai työprojekteista, jotka ovat vaatineet sinulta erityisesti heittäytymistä ja rohkeutta mutta joista olet samalla oppinut paljon? 

Maalaaminen ja kuvan tekeminen tuntuvat aina vaativan paljon rohkeutta, mutta nykyään ne tuntuvat vaativan sitä yhä enemmän ja kiihtyvällä tahdilla. Intensiteetti sekä henkilökohtaisuus kasvavat koko ajan. Näyttelykokonaisuuden tekeminen on aina tällainen vaativa mutta vääjäämättömästi opettava ja avaava kokemus.

Toisella tavalla on toki haastavaa, jos tekee projektia muiden ihmisten kanssa. Jos on muita ihmisiä lähellä, täytyy olla “läpinäkyvämpi” ja tietoisempi omista prosesseistaan. Yhtä lailla, jos muut toimivat samoin, voi vastaavasti havaita tai oppia jotain heidän tavoistaan tehdä, ratkaista tai ajatella. Ryhmän tuki on myös hieno voimavara, jota välillä kaipaa ainakin tunteen tasolla yksin työskennellessä. Myös se, että työskentelyn konteksti vaihtuu yksin työskentelystä enemmän tiimissä tekemiseen, vaatii joustavuutta onnistuakseen. Minun on aina ollut haastavaa delegoida ja heittäytyä ryhmän tukeen. Ainoana lapsena olen ehkä oppinut ja tottunut systeemin, jossa teen yksin. Yhteistyöprojektit ovat vaatineet juuri siinä heittäytymistä ja rohkeutta, joka lähtee siitä, että uskoo ja kunnioittaa omaa prosessiaan, ei piilottele tai vähättele sitä, ja samalla luottaa toisiin. Olen äärimmäisen onnellinen, että minulla on ollut mahdollisuus kokea ammatissani myös näin paljon hienoja yhteistöitä.

Miten lähdet luomaan maailmaa, jota rakennat maalaamisen ja piirtämisen kautta? Niissä on monesti latautunut, mystinen tunnelma. Kiinnostaako sinua myös ihmisissä se, mikä on näkymätöntä pinnan alla? 

Voisin sanoa, että kiinnostaa. Jollain tapaa se on vain vääjäämätön tapa seurata ja katsoa ihmisiä ja ympäristöä. Ajattelen, että varmasti kaikki tekevät niin, mutta voin tietysti puhua vain omasta puolestani. En tee vahvaa eroa näkyvän ja näkymättömän välille. Se, mikä on pinnan alla, tulee hetkittäin esille, välillä katoaa ja voi saada mitä erilaisempia muotoja. Teosteni yhteydessä olen kirjoittanut ja puhunut “esteettisistä haamuista”, joiden ajatus on juuri se, miten erilaiset näkymättömät asiat, kuten ajatukset, muistot, aikatasot, salaisuudet ja tunteet,  löytävät visuaalisen ilmentymän.

Olet tehnyt poikkitaiteellisia projekteja eri alojen tekijöiden kanssa. Miten valitset, mitä teet? Mikä kiehtoo tämän tyyppisissä yhteisöissä? 

Kyse on ollut usein henkilökemiasta sekä kunnioituksesta toisen ammattitaitoa ja näkemystä kohtaan. Joskus olen ottanut itse yhteyttä ja ehdottanut yhteistyötä ja joskus toisinpäin. Luotan tunteeseen, että on innostunut ja haluaa työskennellä jonkun kanssa ja joka ilmenee aina heti projektin alussa. Vaikka lähestyessä jotain tahoa ei täysin tietäisikään, minkälaiseksi mahdollinen yhteistyö muodostuisi,  juuri se vahva tunne kantaa.

Onko sinulla tällä hetkellä jokin ammatillinen haave? 

Haaveeni on samalla käytännöllinen mutta hyvin perustavanlaatuinen: toivon, että pystyn tekemään tätä työtä niin, että urani on pitkä ja kestävä ja että pääsen pidemmälle tekijänä ja ihmisenä. Siihen liittyy niin monia erilaisia asioita!

 PALAA ETUSIVULLE